|

HÄÄT – VALMISTAUTUMINEN

Rantanen
Rantanen
Rantanen
Rantanen
Rantanen
Rantanen
Rantanen

Nyt arkeen paluun mukanaan tuoman härdellin vähän laskettua ja hääkuvien valmistuttua olisi aika palata meidän hääpäivään. Alan purkamaan päivää osissa kuvien paljouden vuoksi, sillä nää on kerrassaan niin ihania että iskee valinnan vaikeus jos pitäisi vain yhden postauksen verran valita kuvia. Tällä kertaa vuorossa olisi siis katsaus hääpäivän aamuun ja valmistautumiseen.

Hääpäivän aamu alkoi aika rauhallisesti, vaikka herätys olikin jo kuuden aikaan. Olin varannut kampauksen ja meikin mahdollisimman aikaiseen aamuun, jotta päivä sujuisi Sofian kannalta mahdollisimman kevyesti ja kiire ei pääsisi yllättämään. Kampaus ja meikki minulla oli Salon Duossa Korialla, ja tätä paikkaa en voi kuin suositella! Kampaukseksi olin valinnut kiharanutturan, joka mahdollisti pitkän hunnun käyttämisen. Meikki oli melko vahva ja silmiä halusin vielä korostaa tekoripsillä. Olin lopputulokseen erittäin tyytyväinen ja sekä kampauksen että meikin kesto oli todella hyvä!

Kampauksen ja meikin jälkeen suunnattiin Jaakon kanssa meille. Oltiin vielä häitä edeltävänä päivänä muutettu uuteen taloon, joka oli vielä himpun verran sisältä kesken joten joissakin kuvissa loistaa esimerkiksi keittiön kaappien suojamuovit tai välitilan levyn puuttuminen mutta ei anneta sen häiritä. Annia odotellessa kerkesin syödä vielä kunnon aamiaisen, mikä oli hyvä juttu sillä muuten ruokailujen väli olisi venynyt todella pitkäksi ja nälkäkiukkukin olisi saattanut päästä yllättämään. Jossain kellon lähennellessä yhtätoista saapui meidän valokuvaajakin paikalle, joten saatiin ihanasti valmistautumistakin ikuistettua. Mikäli sieltä löytyy tulevia morsiamia, niin voin lämpimästi suositella koko päivän valokuvausta! Itseäni aluksi jännitti ajatus vieraan ihmisen läsnäolosta jännittävässä hääpäivän aamussa, mutta lopulta tunnelma olikin hyvinkin rento jo ennen valokuvaajan saapumista, ja ainakin meidän valokuvaaja oli niin mukava että jännitykseni oli aivan turhaa!

Mitäs tykkäätte näistä hääkuvista? Näitä kuvia ja häähöpötyksiä on tulossa vielä todella paljon lisää tänne blogin puolelle, kunhan kaiken kiireen keskeltä löydän hetkisen aikaa istua alas ja kirjoittaa.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *