MISTÄ HAAVEILEN JUURI NYT?
Mistä haaveilen juuri nyt? Haaveilu on ihanaa, ja on kiva välillä fiilistellä omia haaveita ja unelmia, vaikkei ne olisikaan kamalan suuria. Muutama vuosi sitten mulla oli menossa monta isoa projektia ja unelman tavoittelua samaan aikaan, kuten häät, talon rakennus, amk-opinnot, raskaus ja vauva-arki sekä oman liiketoiminnan rakentaminen. Kun viimeisinkin näistä oli saatu maaliin, eli sain amk-opinnot päätökseen vuonna 2019 mietin jonkin aikaa, että mitä lähtisin nyt tavoittelemaan. Vielä tähänkään päivään mennessä en ole löytänyt itselleni uutta isompaa haavetta, jota kohti kulkisin päivä päivältä. Ja toisaalta elämä onkin ihanaa juuri nyt, kun voi fiilistellä ihania arkisia asioita eikä ole suurempaa stressiä. Samalla toki toivon, että jonakin päivänä vielä keksin keinon kulkea täydellisesti oman näköistä polkuani esimerkiksi uran suhteen, mutta vielä ei ole ollut sen aika.
Mistä sitten tällä hetkellä haaveilen? Aika arkisista ja pienistä, ehkä pinnallisistakin asioista. Pieni haaveilu on näinä aikoina ikään kuin arjen luksusta, ja tuo mukavaa positiivista mieltä arjen keskellä.
Hitaat aamut ja pitkät yöunet. Okei, näistä haaveilen ajatuksen tasolla aina mutta silti olen viimeistään puoli kuudelta jalkeilla. Mutta onhan nyt hidas aamu ja vaikka sängyssä nautittu aamukahvi ajatuksena todella rentouttava.
Juoksulenkit on yksi asia, mitkä siintää haaveissani. Etenkin kevät saa aina juoksuinnostuksen heräämään, mutta nyt olen joutunut pitämään muutaman viikon lähes kokonaan taukoa juoksemisesta koska tiet ovat olleet huonossa kunnossa, enkä tiedä onko minun järkevää enää juosta. Onnekseni tiedän, että juoksulenkkien aika tulee vielä. On niin ihanaa lämpimässä kevät- tai kesäsäässä juosta menemään hyvät musiikit korvilla. Ihan parasta!
Haaveilen myös tavallaan opiskelusta. Ollaan siskoni kanssa vitsailtu monesti harrastavamme opiskelua, mutta opiskeluaikana oli parasta imeä itseensä uutta tietoa ja erityisesti tieteellinen kirjoittaminen oli mun mieleen. Rakastan uuden oppimista! Enkä nyt välttämättä tarkoita, että tässä tapauksessa opiskelun tarvitsisi välttämättä tarkoittaa esimerkiksi korkeakouluopintoja, vaan vaikka esimerkiksi valokuvaukseen tai sosiaaliseen mediaan liittyvä, kurssimuotoinen koulutuskin olisi todella mielenkiintoista!
Haaveilen salitreeneistä. Ja erityisesti niiden tarjoamasta mahdollisuudesta omaan aikaan. Salitreenit on mulle omaa aikaa parhaimmillaan, ja toivon että pääsisin pian palaamaan treenien pariin.
Kuivista kaduista ja valkoisista tennareista yhdistettynä farkkuihin. Ja itseasiassa varmaan ensimmäistä kertaa ikinä minulta löytyy kevääksi valkoiset kengät! Ne näyttää niin hyvältä farkkujen kanssa, ainut ongelma toki vaan on että en mahdu enää suosikkifarkkuihin. No, onneksi äitiysfarkut on keksitty..
Kevään tullen olen myös huomannut haaveilevani maantiepyörästä. Olen useasti vitsaillut, että sitten kunhan pikkulapsiarki alkaa helpottaa ja lapset ehkä pärjäävät jo hieman keskenään tai eivät ainakaan ole niin kiinni minussa, niin hankin maantiepyörän ja kunnon luistelusukset. Ja siinähän se aika sitten meneekin. Maantiepyöräily ajatuksena on kiehtonut minua jo useamman vuoden, mutta vielä en ole ryhtynyt tuumasta toimeen tämän asian tiimoilta. Ehkä vielä joskus!
Lounaasta kiinalaisessa ravintolassa. Nam, kiinalainen ruoka on todella hyvää, ja aina jos käyn syömässä ilman miestä niin menen kyllä taatusti kiinalaiseen.
Haaveilen myös suhteellisen helposta loppuraskaudesta, ja toivon todella kovasti että pystyisin liikkuman normaalisti läpi raskauden.
Mistä sä haaveilet juuri nyt?