Kun imetys loppui
Joitakin viikkoja sitten meidän taaperoarjessa koitti yhden vaiheen päättymisen aika. Imetys loppui. Neljännen lapsen kohdalla imetys jatkui pidempään kuin aiempien kanssa. Oikeastaan niin on käynyt joka kerta: jokaisen lapsen kohdalla imetysaika on venynyt vähän pidemmäksi kuin edellisellä. Ei mitenkään tietoisesti päätettynä tai suunniteltuna, vaan vähän kuin itsestään. Olen toki jokaisen kohdalla toivonut pääseväni kuuden kuukauden täysimetykseen, ja senkin jälkeen toivonut imetyksen jatkuvan omalla painollaan. Ja jokaisen kohdalla niin onkin onneksi käynyt, ja imetys on jatkunut aina vähintään vuoden ikään.
Kun esikoinen syntyi, en olisi varmaan osannut kuvitella imettäväni lähes kaksivuotiasta. Silloin kaikki oli uutta ja oma käsitys äitiydestäkin oli vielä ehkä aika teoreettinen. Ajattelin imetystä ehkä enemmän vauva-ajan juttuna, Ajatuksena se oli ehkä jotakin, joka kuuluu ensimmäisiin kuukausiin ja päättyy jossain ensimmäisen vuoden paikkeilla. Muistan myös hyvin, kuinka esikoisen raskausaikana en tosiaankaan pitänyt imetystä mitenkään itsestäänselvyytenä. Ajattelin aina, että JOS imetys onnistuu. JOS pystyn imettämään.
Mutta kuten tässä äitiyden aikana on monta kertaa todettu, niin elämä lasten kanssa muuttaa käsityksiä aika tehokkaasti.
Neljännen kanssa imetys jatkui lopulta 1 vuoden ja 10 kuukauden ikään asti. Arjessa se ei tuntunut erityisen pitkältä ajalta. Se oli vain osa meidän rytmiä, ja tietyllä tapaa ihana tapa hiljentyä hetkeen ja vauvan äärelle. Loppuvaiheessa imetys keskittyi ehkä lähinnä aamuihin, jolloin olikin ihana käpertyä unisen taaperon ja kahvikupin kanssa sohvan nurkkaan. See oli sellainen täydellisen pieni pysähdys kaiken muun keskellä. Ja ehkä juuri siksi lopettamiselle ei tullut mitään selkeää hetkeä.
Imetyksen lopettaminen tapahtui lopulta hiukan”hetken mielijohteesta”. Se tapahtui luonnollisesti ja omalla painollaan. Ja mikä oli ihmeellisintä: ei taapero enää juurikaan kaivannut imetystä, vaan lopetus tapahtui todella luonnollisesti ja omalla painollaan. Päivä jäi väliin, sitten toinen. Jossain kohtaa huomasin, että siitä oli jo useampi päivä. Sitten viikko. Ja niin imetys sitten loppui.
Tällä kertaa huomio kiinnittyi ehkä enemmän kehon muutoksiin kuin itse lopettamiseen. Omalla kohdallani imetys on aina pitänyt kuukautiskierron pitkään poissa. Tälläkin kertaa yli puolitoista vuotta. Se on ollut tavallaan yksi imetyksen sivuvaikutuksista. Vaikka koenkin, että olen aina palautunut raskaudesta ja synnytyksestä hyvin, niin silti keho pysyy pitkään vähän erilaisessa tilassa. Kun imetys loppuu, keho alkaa hiljalleen vaihtaa taas vaihetta. Aiemmilla kerroilla olen huomannut sen aika konkreettisesti. Imetyksen päättyminen on usein tuonut mukanaan päänsärkyä. Ei onneksi mitään valtavan kovaa päänsärkyä, mutta kuitenkin itselleni sellaista huomattavaa. Sellaista muutaman päivän tai viikon jaksoa, jossa tuntuu että keho hakee uutta tasapainoa.
Tällä kertaa siltä onneksi vältyin.Mutta sen sijaan jotain muita muutoksia kyllä huomasin. Mieliala alkoi vaihdella, enkä heti osannut sitä selittää. Ei mitään dramaattista, mutta sellaista pientä herkkyyttä, levottomuutta, outoa epätasaisuutta. Samoihin aikoihin iho alkoi oireilla. Aluksi en yhdistänyt edes iho-ongelmia mitenkään imetyksen loppumiseen. Ajattelin sen ehkä johtuvan stressistä, unesta tai vuodenajasta. Kaikesta mahdollisesta muusta. Vasta myöhemmin tajusin, että ajoitus oli aika ilmeinen. Hormonit varmaankin hakivat uutta tasapainoa pitkän imetysjakson jälkeen.
Imetyksen loppuminen ja siihen liittyvät mahdolliset oireet on asia, josta puhutaan yllättävän vähän. Imetyksen aloittamisesta puhutaan paljon: maidonnoususta, imetysasennoista, rintaraivareista ja imetyspaineista. Mutta siitä, mitä kehossa tapahtuu kun imetys päättyy puhutaan ehkä harvemmin, ainakin omassa kuplassani.
Silti sekin on selkeä hormonivaihe. Keho, joka on kuukausia tai vuosia toiminut imetyksen ehdoilla, alkaa vähitellen palata luonnolliseen rytmiinsä. Kuukautiskierto käynnistyy uudelleen, hormonitasot muuttuvat, ja joskus se näkyy mielialassa, ihossa tai yleisessä olossa. Nämä kaikki ovat varmasti keholle luonnollisia tapoja reagoida muutokseen.
Ja näiden hormonaalisten muutosten keskellä arjessa tapahtui huomaamaton, mutta silti liikkuttava muutos ja siirtymä uuteen vaiheeseen. Yksi pieni mutta hyvin tuttu hetki katoaa päivästä. Neljännen lapsen kohdalla tiesin jo etukäteen, että nämä vaiheet menevät nopeasti. Silti niiden loppuminen tulee aina vähän yllättäen. Ja vaikka imetys välillä väsyttää, sitoo ja turhauttaa, siitä tulee samalla myös osa arjen rytmiä ja joka päiväisiä hetkiä. Ja sitten yhtenä hetkenä, yhtenä päivänä se loppuu, ja on aika siirtyä uuteen vaiheeseen. Ja niin imetys päättyi omalla kohdallani neljännen kerran. Ei tullut enää hiljaisia, hämäriä aamun imetyshetkiä.
