Itse tehty granola tuo arkiaamuihin ihanaa pientä luksusta. Lisäksi granolan kanssa vain mielikuvitus on rajana; mukaan voi sujauttaa niin erilaiset pähkinät, kuivatut hedelmät, marjat kuin mausteetkin. Tällä kertaa valmistin sitruunaista granolaa pienelllä kookos twistillä.
Oletko koskaan tehnyt itse granolaa? Erityisesti tämä itse tehty piparkakkugranola on herkullista, ja valmistuu muutamasta raaka-aineesta. Syksyn edetessä alkaa ainakin omaan arkeeni hiipiä pikkuhiljaa jouluiset mausteet, jotka sopivat niin kahviin, leivontaan kuin aamiaishetkiinkin. Tällä kertaa valmistin itse granolaa, joka sai makua piparkakkumausteesta. Pientä luksusta mukaan toivat paloitellut taatelit, ja myös esimerkiksi kuivatut karpalot sopisivat tähän […]
Itse tehty granola on täydellinen lisä aamiaiselle esimerkiksi smoothiebowlin tai jugurtin päälle. Granolan valmistaminen onnistuu helposti itse, ja samalla vältät monissa valmiissa mysleissä ja granoloissa olevan turhan lisätyn sokerin. Halutessasi voit toki makeuttaa granolaa esimerkiksi hunajalla tai siirapilla, itse käytin tällä kertaa sokeritonta siirappia. Granolan valmistamiseen tarvitset muutaman perus raaka-aineen, kuten ainakin kaurahiutaleita sekä jotakin […]