VANHEMMUUS & RIITTÄMÄTTÖMYYS

Luin tällä viikolla Maaret Kallion mielenkiintoisen artikkelin vanhemmuudesta ja siihen liittyvästä riittämättömyydestä sekä tutkimuksen johon kyseinen artikkeli pohjautuu. Artikkelissa pohdittiin vanhemmuuden riittämättömyyden tunnetta ja sen yleisyyttä. Ja voi kuinka helpottavaa oli huomata, että en ole yksin tämän tunteen kanssa. Riittämättömyyden tunne on osa vanhemmuutta, ja se on täysin luonnollista. Mutta tuli ainakin itselleni varsin yllätyksenä esikoisen kohdalla.

Useimmiten koen ja tiedän olevani riittävän hyvä äiti. Toisinaan kuitenkin herään kysymään itseltäni, olenko riittävä? Kun herään aamuisin huonosti nukutun yön jälkeen, usein jo aivan liian aikaisin, mietin, miten jaksan hoitaa kaiken. Lapset tarvitsevat hoitoa, ruokaa, rakkautta ja oppimista. Kun lapset ovat kotihoidossa, olen itse täysin vastuussa heidän kasvatuksestaan, ilman varhaiskasvatuksen henkilökunnalta löytyvää pätevyyttä. Tämä asettaa omat paineensa riittävän hyvälle kasvatukselle. Aivan kuten artikkelissa kuvattu hetki, jolloin äiti huudahti, ettei ”pysty tähän”, olen kokenut saman. Monet vanhemmat kokevat sen. Mutta tiedättekö, uskon että se on täysin normaalia.

Tutkimuksessa, johon artikkeli viittaa, selviää, että vanhemmuuden riittämättömyyden tunne on yleinen ja monille tuttu. Lapsemme ovat meille äärimmäisen tärkeitä, ja meillä on suuri vastuu heidän hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan. Mutta tämä vastuu voi heikoimpina hetkinä tuntua valtavalta taakalta. Olenko riittävän hyvä vanhempi? Miten voin olla riittävän hyvä vanhempi?

Tärkeintä on ymmärtää, että lapset eivät tarvitse täydellisyyttä vanhemmiltaan, vaan ihmisyyttä. Sen muistuttaminen itselle riittämättömyyden tunteen huokuessa yli ja haudatessa alleen tuntuu vaikealta. Lapset tarvitsevat meitä olemaan läsnä heille, tukemaan heitä suurissa tunteissaan ja antamaan rakkautta ja turvaa. Meidän ei tarvitse tietää kaikkea tai olla täydellisiä. Riittävästi riittää. Riittävyys ei tarkoita sitä, että kaikki menee aina täydellisesti. Se tarkoittaa sitä, että teemme parhaamme ja opimme virheistämme. Lapset oppivat myös virheistämme ja siitä, miten kohtelemme itseämme. Miten puhumme itsellemme hankalienkin tunteiden yrittäessä ottaa vallan.

Tutkimus korostaa myös vertaistuen merkitystä. Kun jaamme tuntemuksiamme ja kokemuksiamme muiden vanhempien kanssa, huomaamme, että emme ole yksin. Meillä on toisiltamme paljon opittavaa ja voimme tukea toisiamme vanhemmuuden matkalla. Usein sanotaan, että äiti on äidille susi. Ja jollain tapaa tunnistan tämän ilmiön, mutta ehkä tässäkin on kyse juuri riittämättömyydestä. Tuomituksi tulemisen pelosta.

Haluan muistuttaa kaikille vanhemmille, että pysähdy hetkeksi kun ensi kerran tunnet olevasi riittämätön. Ravistele itseäsi ja muista, että olet riittävä juuri sellaisena kuin olet. Olet tärkeä ja hyvä vanhempi sellaisena kuin olet. Äläkä unohda vertaistuen mahdollisuuksia ja merkitystä.
Kasvamme yhdessä lastemme kanssa, opimme virheistämme ja voimme voimaantua riittämättömyyden tunteen keskellä. Lapset tarvitsevat meitä juuri sellaisina vanhempina kuin olemme. Jatkakaamme matkaa yhdessä, täynnä rakkautta ja voimaa.