Huhhuh, nyt se on takana! Nimittäin elämäni ensimmäinen puolimaraton! Alunperin tavoitteenani oli juosta puolimaraton Heinolan kaupunkijuoksussa, mutta suunnitelmien muuttuessa päädyinkin juoksemaan ensimmäisen puolikkaani ihan kotimaisemissa yksikseni. Aika oli varmasti yksin juostessa hieman hitaampi, mitä se olisi ollut yleisessä tapahtumassa jossa olisi ollut muita juoksijoita kirittämässä. Mutta se ei menoa haitannut, pääasia että selvisin maaliin ja ylitin itseni! Menoa ei haitannut myöskään se, että jouduin ennen viimeisiä kilometrejä ottamaan pienen kävelypätkän olon ollessa heikko, minkä uskon johtuneen helteisestä säästä ja päähineen sekä juotavan puutteesta. Mutta sinnikkyydellä pääsin tavoitteeseeni, ja sain kun sainkin puolikkaan kilometrit täyteen!
Näin valmistauduin
Valmistauduin puolimaratonille ajallisesti melko kauan, sillä ensimmäisen kerran mietin tätä tavoitetta jo reilusti viime vuoden puolella. Tämä pitkä valmistautumisaika mahdollisti sen, että pystyin valmistautumaan koitokseen omaan arkeemme sopivalla tavalla – joustavasti. Pyrin juoksemaan keskimäärin kolme kertaa viikossa salitreenien ohella; yhden pidemmän peruskestävyyslenkin, yhden lyhyemmän vauhtikestävyyslenkin ja yhden intervallijuoksun. Aina tämä ei toteutunut, mutta uskon että pitkä valmistautumisjakso paikkasi hieman vajaampia juoksuviikkoja.
Yksi tärkeimmistä asioista, joka edesauttoi valmistautumistani oli varmasti kuitenkin ahkerat vaunulenkit läpi talven. Talvella sohjossa tuplarattaiden kanssa tarpoessa sykkeet olivat nopeasti peruskestävyysalueella, ja peruskunto kasvoi kohisten. Uskon että tämä talven päivittäinen vaunulenkkeily loi vakaan perustan juoksuharjoittelulleni.
Kuinka puolimaraton sitten sujui?
Lähdin puolimaratonille aamupäivällä kello 10 aikoihin. Alla oli aamulla nautittu aamupuuro kahveineen. Muutama tunti ennen juoksulle lähtöä lopetin myös veden juomisen, jottei pissahätä yllättäisi kesken matkan. Ensimmäinen kilometri oli melko tahmeaa hölköttelyä, mutta pikkuhiljaa kone lähti käynnistymään ja juoksu kulkemaan. Kuuntelin matkalla bookbeatista äänikirjana Irene Naakan Hullu kuin äidiksi tullut kirjaa, mikä oli mielestäni jopa hiukan ironista. Kirjassa puhuttiin synnytyksestä, ja melkoisia urheilusuorituksiahan nuo ovat molemmat, sekä synnytys että puolimaraton. Ainut vain, että synnytyksessä palkinto on mittaamattoman arvokas eikä sitä koettelemusta jätetä noin vain kesken. Toista se on juostessa, voi kun joku voisikin laittaa jalat vain pinkomaan eteen päin antamatta mahdollisuutta pysähtyä!
Jaoin mielessäni puolimaratonin kolmeen seitsemän kilometrin osioon. Ensimmäinen meni helposti, kunhan vauhtiin pääsi. Toisen kolmanneksen loppupuolella alkoi jo hiukan hapottaa, mutta sitkeästi jatkoin. Mielessäni hoin itselleni puolivälin olevan jo ylitetty, mikä auttoi kyllä jaksamaan. Seitsemäntoista kilometrin kohdalla olo alkoi olla aika heikko ja hapokas, joten oli aivan pakko vaihtaa hetkeksi kävelyksi. Ennen viimeisiä kilometrejä sain myös kotiväen tuomaan vettä, ja 0.7l vesipullo tyhjenikin hetkessä. Sen ja tahdonvoiman avulla sain viimeiset kilometrit puristettua kasaan, ja ai että mikä fiilis olikin suorituksen jälkeen!
Olo puolimaratonin jälkeen oli hieman nuutunut ja huono, mutta toisaalta itsensä ylittämisen fiilis tuntui hienolta. Toinen eroavaisuus puolimaratonin ja synnytyksen välillä kyllä oli myös se, että synnytyksen jälkeen olisin ollut valmis samaan koitokseen vaikka heti – puolimaratonista en ehkä välttämättä voi sanoa täysin samaa. Mutta enpä kyllä myöskään sano ettei enää ikinä. Olen erittäin tyytyväinen itseeni, ja siihen että sain puolimaratonin juostua. Olen aina kuvitellut, etten ole lainkaan kestävyysurheilija tyyppiä, mutta niin vain sitä pystyy melkoisiin suorituksiin kun itse uskoo itseensä ja on valmis tekemään töitä.
