APUA, UHMAIKÄ ON TAAS TÄÄLLÄ
Uhma on muuttanut meille. Tuntuu, että se tapahtui tismalleen sillä kellon lyömällä kun kuopus täytti kaksi vuotta. Itsenäistymisikä, itsenäistymisvaihe, uhmaikä, oman tahdon opettelemisen ikä – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Niin tärkeä, mutta silti toisinaan niin omia hermoja koetteleva vaihe pienen ihmisen kehityksessä. Se, kuinka tämä vaihe näkyy arjessa kunkin lapsen kohdalla, on hyvin yksilöllistä.
Lue myös: KUN UHMA SAA HERMOT RIEKALEIKSI – VINKIT UHMAIKÄÄN
Ihana, kamala uhmaikä
Oma kärsivällisyyteni on kyllä varmasti kehittynyt varsin paljon kolmivuotisen äitiyteni aikana, mutta silti tuntuu että uhma toisinaan koettelee omia hermoja. Etenkin kun meidän tytöt toisinaan ovat kuin yö ja päivä, niin myös uhmaiän osalta. Siinä missä esikoisella tuntui jo alle kaksivuotiaana alkavan tasainen, ikuinen uhmaikä, tuntui meidän kuopus saavan kaksivuotislahjaksi ihanan kamalia, valtavia uhmakohtauksia, joita tulee tällä hetkellä useampia viikossa. Ei onneksi vielä päivittäin.
On ihan käsittämätöntä, kuinka meidän muuten suhteellisen rauhalliseen ja luonteeltaan tasaiseen lapseen voikin mahtua niin valtava määrä kiukkua pahimmissa uhmakohtauksissa. Jo nyt olen muutaman kerran joutunut köyttämään väkisin vieteriä muistuttavaa, huutavaa ja potkivaa lasta turvaistuimeen lähdön hetkillä kun lähtötilanteessa jokin ei ole mennyt lapsen haluamalla tavalla ja siitä on purkautunut valtava oma tahto ja uhmakkuus. Ihan hullua!
Tärkeä kehitysvaihe
Kaikessa kamaluudessaan uhmaikä on valtavan tärkeä kehitysvaihe pienen ihmisen elämässä. Lapsi vasta hahmottaa erillisyyttään vanhemmista, ja kokee valtavaa tarvetta itsenäistyä. Lapsella on valtava oma tahto ja paljon omia mielipiteitä, joiden ilmaisemista ja tunnistamista hän harjoittelee. On siis tärkeää, että lapselle annetaan mahdollisuus vaikuttaa ja harjoitella päätöksentekoa, mutta kaikesta ei kannata eikä voikaan neuvotella lapsen kanssa. On tärkeää tiedostaa, mitkä asiat ovat lapsen ikätasoisen mukaisesti hänen päätettävissään. Esimerkiksi talvipakkasella uhmaikäinen ei voi päättää, puetaanko sukat jalkaan ulos lähtiessä, mutta hän voi vaikuttaa siihen, minkä väriset sukat hän haluaa. Näin lapsi tuntee, että hänen mielipiteensä on arvokas ja hän voi vaikuttaa omiin asioihinsa. Uhmaikäisen kanssa johdonmukainen toimiminen on kaiken a ja o.
Näin selviät uhmasta
Ensimmäinen ja tärkein vinkkini uhmaikäisen kanssa toimimiseen on kärsivällisyys. Toisinaan helpommin sanottu kuin tehty. Itse yritän myös luoda rutiineilla turvallisuuden tunnetta, ja ennakoida esimerkiksi siirtymätilanteita etukäteen jotta lapselle on jo alusta asti selvää, kuinka seuraavaksi toimitaan ja mitä on ohjelmassa. Olen selvästi tunnistanut meidän arjessa siirtymätilanteet kaikista hankalimmiksi – milloin leikit jää kesken tai kengät ovat vääränlaiset. On kaikille selkeintä, kun esimerkiksi ennen puistosta kotiin lähtöä tehdään konkreettisesti selväksi, että pian on aika lähteä. ”Voit laskea vielä kerran, sitten lähdetään”. Esimerkiksi.
Lisäksi yritän itse pysyä tilanteissa mahdollisimman rauhallisena, ja sanoittaa tilannetta lapselle; ”äiti tietää, että et haluaisi vielä lähteä ja sinua harmittaa, mutta meidän täytyy lähteä kotiin syömään”. Ei kannata kysyä lapselta, että lähdetäänkös kotiin, mikäli asiassa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. Lopputuloksena usein on uhmakohtaus. Yritän myös tarjota lapselle mahdollisuutta rauhoittua sylissä, mutta tässäkin asiassa lapset ovat hyvin yksilöllisiä. Siinä missä toinen haluaa käpertyä syliin, tarvitsee toinen hieman enemmän tilaa. Tärkeintä suuren uhmaraivon hetkellä on kuitenkin viestiä, että tilanne on turvallinen ja vanhempi on läsnä. Älä siis jätä lasta yksin uhmansa ja kiukkunsa kanssa, vaan ole läsnä ja kärsivällinen. Muista kuitenkin, että täydellinen et voi – eikä sinun tarvitsekaan olla. Toisinaan hermot kiristyvät itse kullakin, mutta tärkeintä on pyrkiä tekemään parhaansa lapsen kiukun hetkellä ja mahdollisesti lapsen ikätason mukaan käydä tilannetta vielä läpi molempien rauhoituttua.
