rakennus

UUDEN TALON MATERIAALIT – SOFIAN HUONE

Uuden talon materiaalitUuden talon materiaalit

Uuden talon sisustuksessa ehkä eniten päänvaivaa on aiheuttanut Sofian huone. Ajatuksena on alusta saakka ollut sisustaa Sofian huoneesta hempeän tyttömäinen, mutta kuitenkin suhteellisen hillitty. Tavoitteena oli löytää sen verran neutraali värimaailma, että pintamateriaalit olisivat mahdollisimman pitkään mieluisat ja sitten oikean ajan tullen helpot vaihtaa.

Edellä mainituista syistä  Sofian huoneen seivät tulevat pääosin maalipinnalla. Näin ne on myöhemmässä vaiheessa helppo maalata toisen sävyiseksi mikäli vaaleanpunainen käy kyllästyttämään. Myös Sofian makuuhuoneeseen halusimme yhdelle seinälle tapetin, mutta mieluisan tapetin löytäminen osoittautui yllättävän haastavaksi. Emme halunneet mitään liian räikeää, mutta tapetoidun seinän tulisi silti erottua maalipintaisista. Lopulta päädyimme sandudd-merkkiseen muumitapettiin, joka on aivan ihana!♥ Ensimmäisellä Bauhaus-reissullamme näin kyseisen tapetin hieman tummemmassa sävyssä ja rakastuin kuvioon heti. Tumma sävy kuitenkin epäilytti, mutta onneksi seuraavalla kerralla asioidessamme Bauhausissa huomasin samaa tapettia olevan saatavilla myös vaaleanharmaassa, lähes valkoisessa sävyssä!

Muumi tapetti saa kaverikseen kolme jollakin vaaleanpunaisen sävyllä maalattua seinää. Lopullinen sävy on vielä hakusessa, sillä haluan sävyn olevan vaalea mutta kuitenkin sävyltään ”puhdas ja kirkas” vaaleanpunainen, eikä esimerkiksi vanhaan roosaan taittava.

Lattia Sofian huoneeseen tulee samalla Tammi Vista-laminaatilla kuin muutkin uuden kodin laminaatilla pinnoitettavat lattiapinnat.

Voitte vaan kuvitella kuinka tämä äiti täällä sormet syyhyten odottaa, että pääsee sisustamaan pikkuneidin huonetta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

×