Meidän arki kolmen lapsen kanssa on varsin vauhdikasta, ja koostuu monenlaisista asioista. Kai niitä voisi myös ruuhkavuosiksi kutsua, kun arkeen täytyisi mahduttaa lasten kanssa puuhastelun lisäksi myös työ, opiskelu, omat sekä lasten harrastukset sekä kaikki ylimääräiset menon aina neuvolakäynneistä hammaslääkäreihin. Huh, aikamoinen paketti pidettäväksi kasassa vaikka itse sanonkin! Kuinka sitten olen itse kesyttänyt tämän lapsiperheen […]
Jo toinen viikko uutta vuotta alkaa olla takana. Tällä viikolla palattiin kunnolla arkeen, mikä oli toisaalta ihan kivaa. Tai meidän kohdalla päivät toki menevät melko samaa kaavaa niin lomalla kuin arkenakin; päiviä rytmittää lasten päivärytmit, työt, opiskelut sekä harrastukset. Tällä viikolla tosin jatkui myös opinnot sekä lasten kerho joululoman jälkeen. Ja pitihän viikko sisällään myös […]
Jouluaatto tuli ja meni, kuten myös joulupäivä. Onneksi tietynlaisesta joulun fiiliksestä pääsee kuitenkin vielä nautiskelemaan, ja varmasti meno on vielä hetken tavallista arkea rauhallisempaa. Nyt halusin kuitenkin vielä postauksen verran palata meidän jouluun ja erityisesti jouluaattoon. Joululahjoista saatan vielä tehdä oman postauksensa, mikäli vain ennätän. Nyt kuitenkin paneudutaan niihin joulun tunnelmiin!
Yksi vauvavuoden ja ylipäätään pikkulapsiarjen kuumimpia puheenaiheita tuntuu olevan uni. Enkä yhtään ihmettele. Meidän perheessä lapset ovat keskenään varsin erilaisia nukkujia. Nyt kolmannen lapsen kanssa voin rehellisesti sanoa menneeni uniasioissa sieltä mistä aita on matalin. Tai ehkä ajoittain jopa sieltä, mistä se on jo kaatunut. Mutta nyt voin vihdoin sanoa, että meillä nukutaan hyvin!
Viime vuonna toteutin blogin puolella perinteisen joulukalenterin. Tänä vuonna minulla ei valitettavasti riittänyt muiden juttujen ohella sen toteutukseen, kun syksy osoittautuikin hiukan odotettua raskaammaksi kaikkine haasteineen. Tämän lasten jouluhaastattelun halusin silti toteuttaa, ja viime vuoden tapaan videoin haastattelun. Kurkkaa alta lasten ajatuksia joulusta.
Nyt kun meidän kolmaskin vauvavuosi on taputeltu, haluaisin vielä yhden postauksen verran palata vauva-ajan hankintoihin ja arkea helpottaviin tarvikkeisiin. Lastentarvikkeet tuntuu olevan todellakin loputon suo, ja saatavilla on kaikkea aina kätkythälyttimistä vaunun hytkyttimiin. Viimeisin mielenkiintoinen innovaatio johon itse olen törmännyt on vauvan älysukka, joka mittaa esimerkiksi happisaturaatioarvoja lapsen nukkuessa. On hienoa, että arkea pystyy helpottamaan […]
Meidän perhettä on kohdannut tänä syksynä valtava suru. Olen avannut asiaa jonkin verran esimerkiksi instagramissa, mutta koska koen kirjoittamisen itselleni hyvin tärkeäksi niin halusin vielä jakaa ajatuksiani aiheesta laajemmin. Suru on luonnollinen osa elämää ja sen kiertokulkua. Toisinaan se tulee yllättäen, toisinaan tekee tuloaan hiljaa hiipien pikkuhiljaa. Se pysäyttää, koskettaa, ja laittaa ajattelemaan ympäröivää maailmaa […]
Pyöräily on ihana tapa lisätä liikuntaa lapsiarkeen, ja rehellisesti voin kertoa kunnollisen pyöräkärryn olevan ainakin omalla kohdallani yksi parhaista pikkulapsiaikaa helpottavista hankinnoista. Meillä on takana nyt kolme kesää aktiivista pyöräilyä lasten kanssa, ja parhaimmillaan kilometrejä on kertynyt viikossa sata. Eli voisin sanoa minulla olevan aika vankka käyttökokemus pyöräkärrystä, ja tätä meidän hankkimaa Qeridoo Sportrex 2 […]
Vanhemmuus opettaa elämästä yhtä sun toista, ja äitiyden myötä omaankin käytökseen on löytynyt tietynlaisia malleja. Alle olen koonnut listan asioista, joita varmasti ainakin lähestulkoon jokainen äiti tekee joskus. Lue lista, ja kerro voitko samaistua kenties joihinkin listan kohtiin.
Isänpäivä lähestyy kovaa vauhtia, joten meillä aloitettiin jo askartelut isänpäivää varten. Halusin jakaa tämän simppelin lahjaidean myös teille, koska minusta tämä oli ideana tosi kiva ja helppo toteuttaa lasten kanssa. Meidän tämän vuoden isänpäivälahjat rakentuivat työkaluteemalla. ja tätä ideaa on myös tosi helppo mukauttaa isin tai vaarin mieltymyksiä vastaavaksi!